Woocommerce- verkkokaupan perustaminen

Verkkokauppa

Tässä blogitekstissä käymme läpi, miten Woocommerce- verkkokaupan perustaminen onnistuu. Löydät kuvalliset ohjeet alusta loppuun saakka. Vaikka tässä blogissa hyvät ohjeet ovatkin, voi jokin bitti olla tietysti vinossa ja jokin kohta ei sinun laitteellasi toimikkaan. Tällöin suosittele laittamaan alle kommenttia, jolloin pystyn auttamaan sinua verkkokaupan kanssa. Nopeasti saat myös vinkin kirjoittamalla kysymyksen vaikka Googleen.

Verkkokaupan perustamiseen käytämme kolmannen osapuolen lisäosia. En ole mukana näiden lisäosien kehityksessä enkä vastaa niiden ylläpidosta. Mikäli jokin lisäosa on rikki ja tarvitset pikaisesti teknistä tukea verkkokauppasi lisäosan kanssa, suosittelen kääntymään lisäosan valmistajaan. Kirjoitan tätä blogitekstiä omaksi huvikseni. Minä henkilönä tai Jessens Trading Oy ei ole vastuussa verkkokaupastasi, rakentamisesta, rahaliikenteestä tai mistään muustakaan toiminnasta, joista kerrotaan tässä blogitekstissä. Minä en valitettavasti tiedä kaikkea ja blogitekstiä päivitetään saadun palautteen ja korjauksien mukaan. Blogitekstissä saattaa siis löytyä virheitä.

Olen kasannut myös erilliseen tekstiin mahdollisia ongelmia ja niiden ratkaisuja. Mikäli etsit kyseistä blogitekstiä, niin löydät sen täältä.

Koska tämä teksti on pitkä, pääset alta hyppäämään suoraan haluamaasi kohtaan. Näin vältyt ylimääräiseltä scrollaamiselta, jos olet etsimässä tietoa loppuvaiheen töistä.

Mikä on Woocommerce ja WordPress

Woocommerce on WordPress (WP)- blogialustaan suunniteltu lisäosa, joka tuo verkkokaupan ominaisuudet WP:iin. WordPressin monipuolinen muokattavuus tekee siitä hyvän alustan verkkokaupalle. Woocommerce lisää ainakin seuraavat mahdollisuudet WordPressiin:

  • Tilauksien vastaanottaminen
  • Tuotteiden lisääminen
  • Hintojen laaja muokkaaminen alennuskoodeineen
  • Maksujen vastaanottaminen
  • Analytiikan verkkokaupan seuraamiselle
  • Markkinointipaneelin
Woocommercelle on myös oma lisäosakauppansa.
Woocommercelle on myös oma lisäosakauppansa.

Woocommerceen on myös omat lisäosansa, jotka vaikuttavat sen ominaisuuksiin. Tämä saattaa sekoittaa aloittelijoita, mutta lisäosia voi siis hankkia niin WordPressiin ja myös Woocommerceen erillisistä kaupoista.

Miksi Woocommerce

Woocommerce ja WP on hyvä yhdistelmä, kun haluat laajan muokattavuuden alustallesi. Woocommerce ja WordPress ovat molemmat ilmaisia. Hinta yksinkertaiseen blogiin koostuu siis lähinnä palvelinmaksuista, mutta maksullisia lisäosia hankittaessa hintaa kuitenkin isommalle verkkokaupalle muodostuu.

Suunnittelu

Jos haluat toteuttaa kerralla toimivan verkkokaupan, joka tukee omaa yritysideaasi, suunnittele verkkokauppasi hyvin. Mikäli sinulla on henkilö, joka toteuttaa sinulle verkkokaupan, voi hän auttaa sinua verkkokaupan suunnittelussa. Se, mitä verkkokaupalta haluat, tulee sinun miettiä itse.

Suunnitteluun voit ottaa ideoita muista verkkokaupoista ja miettiä, olisiko niissä toimivia osia myös sinun verkkokauppaasi. WordPress tarjoaa myös valmiita teemoja ison kasan verkkokaupan suunnitteluun. Tällä tavalla ”tee se itse”- verkkokaupan kanssa pääsee alkuun. Jos haluat itse oppia, voi tämä olla hyvä keino ja myöhemmin pääset muuttamaan eri sivun määrittelyjä ja tehdä kaupastasi omannäköisen.

Ulkoasu

Ulkoasun eli ”leiskan” suunnittelu vaikuttaa paljon. Onko sinulla jo valmis idea oman verkkokauppasi olemuksesta, haluatko suunnitella sen nyt vai ostatko sen muualta? Jos haluat miellyttävän verkkokaupan ja ajatuksesi on saada aikaiseksi kauppaa verkkosivusi kautta, on suotavaa kääntyä ammattigraafikon puoleen. Graafikko suunnittelee sinulle, miltä sivusto näyttää ja tämän perusteella voit sitten tehdä joko verkkosivun itse tai hankkia toteuttajan verkkokaupallesi. Muista, että ammattilainen ottaa ammattilaisen palkan.

Verkkosivun ulkoasun suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon monta asiaa.
Verkkosivun ulkoasun suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon monta asiaa.

Asiakkaat

Kuka on asiakkaasi? Tämä kannattaa kysyä itseltään ennen verkkokaupan toteutusta. Voit teettää myös markkinatutkimuksen, jolla saat selville mahdolliset asiakkaasi. Jos teet verkkokaupan asiakkaillesi, olisi verkkokaupan hyvä olla värimaailmaltaan, tuotteiltaan, maksutavoiltaan yms. asiakkaidesi näköinen. Näin tavoitat parhaan tuloksen.

Tuotteet

Oletko myymässä itse tekemiäsi tuotteita vai ostatko tuotteet muualta? Ovatko tuotteesi digitaalisia vai fyysisiä? Tämä vaikuttaa verkkokauppa-alustan valintaan ja logistiikan suunnitteluun. Tuotteiden valinnan kävimmekin jo läpi edellisessä blogitekstissämme täällä: https://jessens.fi/verkkokauppa/tuotteet-verkkokauppaan/.Tutustu tuotteiden blogitekstiin ja jatka sen jälkeen tätä blogitekstiä.

Tuotekuvat

Hyvä tuotekuva on hyvälaatuinen, esittää selkeästi tuotteen ja sopii verkkokaupan muuhun ilmeeseen. Hyvä ja selkeä tuotekuva vähentää tuotteen palautuksia.

Tuotekuvat kannattaa ottaa vaalealla taustalla hyvän valaistuksen kera. Tämä helpottaa taustan poistamista jälkikäsittelyssä. Mikäli mahdollista, voit ottaa tuotesivulle myös videon tuotteen käytöstä.

Oikeilla työkaluilla ja kumppaneilla pakettisi liikkuvat tehokkaasti ympäri maailmaa.
Oikeilla työkaluilla ja kumppaneilla pakettisi liikkuvat tehokkaasti ympäri maailmaa.

Logistiikka

Miten rakentaa sekä järkevä että tehokas logistiikkaratkaisu järkevällä hinnalla uuteen verkkokauppaan? Tämä riippuu omien tuotteiden koosta ja painosta. Jos haluat helposti paljon eri toimitustapoja verkkokauppaasi, kannattaa valita esimerkiksi shipit tai pakettikauppa. Jos paketteja lähtee paljon, voit tehdä oman sopimuksen esimerkiksi Postin kanssa. Postilla on oma pakettipalvelu Smartship, jonka kautta lähetät paketit ja tulostat pakettikortit ympäri maailmaa. Smartshipin saa myös yhdistetyä suoraan verkkokauppaan, jolloin pakettikortti voidaan tulostaa suoraan asiakkaan tiedoilla.

Itse suosittelen tutustumaan seuraaviin toimijoihin, mikäli lähetys kuuluu johonkin seuraavista.

  • Alle 3cm ja 2kg = Kirje tai pikkupaketti
  • Yli 3cm ja alle 35kg = Postipaketti tai Matkahuollon palvelut
  • Yli 35kg paketit ja lavalähetykset = Dbschenker, Dhl…

Mitä isompi pakettien lähetysmäärä vuodessa on, sitä halvemmaksi tulee yksittäisen paketin lähetys. Mikäli paketteja lähtee usein, kannattaa aina kysyä tarjousta.

Markkinointi

Missä asiakkaasi ovat ja mitä medioita asiakkaasi seuraavat? Nämä pitäisi selvitä jo aiemmin ”asiakkaat”- kohdassa, sillä mikäli asiakkaasi ovat 50-60v naiset, ei TikTok ole ehkä kaikista paras markkinointikanava.

Mieti, paljon sinulla on varaa laittaa markkinointiin ja mitä tuloksia haluat markkinoinnilta. Onko tavoitteesi saada 100 000 seuraajaa Facebookissa vai oletko valmis laittamaan vaikka 10 000e päivässä Facebookiin, kunhan jokainen euro tuo 3e takaisin? Lisää markkinoinnista eri kanavissa löydät tämän blogitekstin loppupuolella.

Vaikuttajamarkkinoinnilla voidaan päästä myös hyviin tuloksiin.
Vaikuttajamarkkinoinnilla voidaan päästä myös hyviin tuloksiin.

Asennus

Kohdassa asennus päästään oikeasti rakentamaan verkkokauppaa. Käydään lyhyesti läpi, miten aloitat verkkokaupan aivan nollasta ja tämän jälkeen tarkemmin itse Woocommerce. Mikäli haluat hypätä tiettyyn kohtaan tekstissä, voit käyttää alla olevia linkkejä hyödyksesi.

Palvelin ja domaini

Jotta verkkosivut löytyisivät verkosta, sinulla täytyy olla palvelin, jossa verkkosivusi ovat ja domaini, jolla asiakkaat löytävät sivusi. Näitä palveluntarjoajia on paljon ja myös suomalaisia toimijoita löytyy. Domainin voi usein ostaa myös samassa paketissa palvelimen vuokrauksen kanssa. Henkilökohtainen kokemus on Hostingpalvelu.fi:stä ja ovh.comista. Molemmissa on hyviä ja huonoja puolia ja myös vaihtoehtoja löytyy. Jos sinulta löytyy hiukan osaamista, voin suositella ovh.comia.

Ovh.comin palvelimien kuukausihinnat. https://www.ovh.com/world/web-hosting/
Ovh.comin palvelimien kuukausihinnat. https://www.ovh.com/world/web-hosting/

Esimerkkihinta: Domaini noin 1.5e/kk ja palvelin 20e/kk

WordPress

Useat palveluntarjoajat tarjoavat palvelimilleen ns. yhden painalluksen asennuksen esimerkiksi WordPressille. Päätät siis vain nimen, salasanat ja palvelin hoitaa itse loput. Odottamisen jälkeen pääsetkin jo muokkaamaan sivujesi sisältöä ja asentamaan lisää lisäosia sivullesi. Mikäli WordPress- lisäosan asennuksessa on ongelmia, voit pyytää myös palveluntarjoajaa auttamaan sinua WordPressin asennuksessa. Asennusvaiheessa kannattaa valita sopiva kieli ja asentaa palvelin käyttämään https/ssl salausta.

Pääset Admin- sivulle kirjoittamalla sivusi urlin perään /wp-admin

Juuri asennettu WordPress näyttää suurinpiirtein tältä.

Woocommerce

Kun WordPress on saatu asennettua, voidaan lisätä WooCommerce- lisäosa. Lisäosan voi lisätä valitsemalla vasemmasta Plugins –>Add New ja etsimällä WooCommerce- lisäosan. Asenna lisäosa ja aktivoi se.

Aktivoinnin jälkeen Woocommerce kysyy muutamia kysymyksiä yritykseesi liittyen. Täytä tiedot ja olet tämän jälkeen valmis eteenpäin.

Kun olet syöttänyt kaikki tiedot, WooCommerce vie sinut suoraan ”kotinäkymään”. Näet täältä, mitä sinun täytyy vielä tehdä kaupan rakentamisessa, kuinka paljon olet tehnyt rahaa eri aikoina ja muita hyödyllisiä tietoja verkkokauppaasi liittyen.

Woocommerce- kaupan alkunäkymä.

Tuotteet

Seuraavaksi alamme lisäämään tuotteita verkkokauppaamme. Tuotesivun saa auki, kun valitset vasemmasta palkista Products/Tuotteet ja Lisää uusi.

Tuotteen lisäys

Esimerkkinä tuotelisäyksessä toimii Jessens Trading Lippis.

Ensin syötetään tuotteelle kuvaava nimi. Tuotteen linkkiä pystyt myös muokkaamaan tässä vaiheessa. Tämän jälkeen syötetään tuoteteksti joko graafisena tai koodilla. Tämä tulee näkymään tuotekuvan alla pitempänä tekstinä. Julkaise -osioon ei tarvitse koskea vielä. Lisää tuote parhaiten sitä kuvaavaan osioon kohdasta ”Osastot”.

Tuotesivun pääteksti, nimi, julkaisu ja osasto.

Lisää ”Lyhyt tuotekuvaus”- kohtaan lyhyt kuvaus tuotteesta. Tämä teksti tulee näkymään tuottekuvan vieressä hinnan kanssa. Pidä teksti lyhyenä ja ytimekkäänä.

Lyhyen tuotekuvauksen lisäys.

Tuotetietoja täyttäessä kannattaa olla tarkkana. Syötä ensin tuotteen hinta ja sen mahdollinen veroluokka. Normaalisti veroluokka on 24%, mutta esimerkiksi kirjoissa vero on 10%.

Tuotteen hinnan ja veron syöttäminen

Jos sinulla on tietty määrä tuotetta varastossa, syötä varaston määrä ja hälytysraja. Mikäli haluat kuitenkin asiakkaiden pystyvän ostamaan tuotetta vaikka se on loppuisi varastosta, hyväksy tuotteen jälkitoimitus.

Tuotteen varastosaldon asettaminen

Tuotteen toimitukseen vaikuttavat tiedot syötetään seuraavaksi. Syötä tuotteen paino, mitat ja miten tuote toimitetaan. Toimitusluokat käydään läpi myöhemmin, joten voit jättää tämän vaikka tyhjäksi ja palata myöhemmin tähän.

Tuotteen toimitustietojen syöttö

Jos tuotteestasi on parempi versio, voit syöttää sen nimen Up-Sell- kohtaan. Jos tuotteeseesi on tarjolla jokin lisäosa tai muu härpäke, voit tehdä lisämyyntiä lisäämällä tuotteen kohtaan Lisätuote.

Liitetyt tuotteet

Onko tuotteella ominaisuuksia? Lisää ne tässä kohtaa. Voit myös muuttaa tuotteesta variaatiotuotteen, jolloin voit myydä esimerkiksi paittaa S, M ja L kokoa.

Tuotteiden SEO- optimointia käymme läpi tulevissa blogiteksteissä, joten sitä ei käydä nyt tässä läpi. Lue optimointiin liittyvät asiat blogista.

Nyt tuotesivu on valmis ja se näyttää hyvältä. Pääsemme jatkamaan seuraavaan vaiheeseen. Tuotteen alla on kuitenkin tuotetunnus ja osastot. Näihin löytyy poisto-ohjeet blogitekstissä Woocommerce- verkkokaupan ongelmanratkaisu.

Paytrail

Paytrail toimii maksunvälittäjänä tässä verkkokaupassa. Voit lukea lisää maksunvälittäjistä blogistani täältä. Paytrail toimii myös Jessens Trading Oy:n yhteistyökumppanina ja voit hankkia Paytrailin myös omaan verkkokauppaasi tämän linkin kautta.

Tätä varten tarvitset myös Paytrailin sovelluksen. Tätä voit kysyä verkkokauppasi tekijältä tai ladata sen itse esimerkiksi täältä tai täältä. Pystyt lataamaan lisäosan myös suoraan Woocommercesta.

Kun olet ladannut lisäosan, sen asentaminen onnistuu valitsemalla vasemmasta valikosta Lisäosat –> Lisää uusi –> Lataa lisäosa. Voit vetää lataamasi lisäosan ZIP- kansion sivuun tai etsiä sen tietokoneeltasi.

Lisäosien asentaminen onnistuu vetämällä ZIP- kansion sivuun lisäosasivulla.

Lisäosan asennuksen jälkeen sinun tulee antaa kauppiastunnus ja kauppiasvarmenne Paytrailin asetuksiin. Näillä rahat löytävät oikealle tilille. Löydät asetukset joko Woocommerce- välilehdeltä tai vasemmasta valikosta omalla Paytrail- nimikkeellään. Kauppiastunnuksen- ja varmenteen löydät paytrailin kauppiaspaneelista.

Paytrailin asetuksiin täytyy syöttää oma kauppiastunnus ja varmenne.

Lopuksi käy aktivoimassa Paytrail maksutavaksi Woocommercen asetuksista. Mikäli sinulla on käytössä Paypal tai jokin muu maksutapa, voit päättää kumpi maksutapa on ensisijainen. Jos esimerkiksi asiakaskuntasi on vanhempaa, kannattaa laittaa helpoin ja tunnistettavin maksutapa ensimmäiseksi. Osa asiakkaista voi pelästyä huijausta, jos maksutavaksi suositellaan automaattisesti tuntematonta maksutapaa (Paypal, Mobilepay, kryptovaluutat yms).

Ylin maksutapa on ensisijainen maksutapa.

Posti Smartship

Kun asiakas tekee tilauksen verkkokaupassasi ja hankkii fyysisen tuotteen, tulee tämä tuote lähettää. Mikäli haluat lähettää toimituksen kirjeenä, ei tätä voi seurata ja tähän et tarvitse erillistä lisäosaa. Mikäli tuote on kuitenkin iso ja tilauksia tulee paljon, haluat todennäköisesti automatisoida verkkokaupan toimintaa. Käydään tässä kohtaa läpi molemmat mahdolliset skenaariot eli pakettien pieni ja iso määrä.

Toimitustavan asetus ja hinnat

Haluamme antaa kiinteät hinnat eri toimituksille ja toimitus vain Suomeen. Tämä aloitetaan Woocommerce –> Asetukset –> Toimitus. Tämän jälkeen luodaan vyöhyke Finland tai Suomi.

Luodaan vyöhyke Finland

Asetetaan Vyöhykkeelle nimi ja mitä alueita tämä sisältää. Aloitetaan lisäämällä toimitustapa, joka tässä esimerkissä on jo luotu. Valitaan toimitustavaksi Kiinteä toimituskulu.

Vyöhykkeen asetukset

Valitaan toimitustavan nimeksi Posti. Postikulut on verotettava, joten asetetaan tämä ”Verotettava”. Jos kaikki tuotteet tulevat tällä samalla hinnalla, voit syöttää kohtaan ”Hinta” verottoman summan asiakkaalta laskutettavista toimituskustannuksista.

Kiinteä toimituskulu asetukset

Mikäli haluat samalla toimituksella valita monta eri hintaa, voit syöttää nämä arvot toimitusluokkiin. Toimitusluokat näet alta.

Toimitusluokat

Muutama paketti kerran viikossa

Koska paketteja on vähän, teet lähetykset käsin ja karsit kaikki ”turhat” kulut. Asiakas on antanut tiedot paketin lähetystä varten tilauksen yhteydessä ja voit käyttää tätä paketin luomiseen. Suuntaa Postin ”Lähetä paketti tai kirje” sivulle. Täytä paketin tiedot, maksa tilaus ja tulosta pakettikortti. Lähetä asiakkaalle tämän jälkeen seurantakoodi ja vie paketti tämän jälkeen Postiin. Maksat vain pakettien hinnan ja vältät kiinteät kulut. Voit myös tehdä samalla ostoksella monta pakettia kerrallaan, joten maksat kerralla kaikki lähetykset.

Kymmeniä paketteja päivässä

Hienoa, että paketteja liikkuu ja kauppa käy. Automatisoi tilauksien toimitus esimerkiksi Postin Smartshipillä. Tarvitset tähän seuraavat osat:

  • Postin yritystunnukset (laskutus kerran kuussa/viikoittain kaikista paketeista)
  • Postin SmartShip lisäosan (Voit luoda pakettikortteja suoraa Woocommercen tiedoista)
  • Unifaun API- tunnuksen (Yhdistää Postin asiakasportaalin ja Woocommercen)

Postin yritystunnuksen saat olemalla yhteydessä Postin yrityspuoleen. Alkuun pääset tästä.

Postin Smartship- lisäosan voit hankkia esimerkiksi täältä tai vaikka täältä.

Kun kaikki nämä on asennettu ja sinulla on tunnukset, löydät Postilta hyvän ohjeen API- tunnuksen hankkimisesta. Kun olet päässyt siis tähän asti, kannattaa käydä lukemassa Postin ohjeet integraation tilaamiseen täältä.

Etkö tykkää Postista? Markkinoilla on paljon eri vaihtoehtoja toimitustapojen suhteen. Jos haluat esimerkiksi Matkahuollon, löytyy tähän myös omat ohjeensa ja mikäli haluat käyttöösi paljon eri toimitustapoja, kannattaa tutustua Shipitin tai Pakettikaupan tarjoamiin palveluihin. Näillä on myös omat lisäosansa, joilla saat toimitustavat suoraan verkkokauppaasi. Jos paketteja kuitenkin lähtee yli 10 000kpl vuodessa, kannattaa kysyä tarjousta myös suoraan toimittajalta, jolloin he voivat tehdä hyvän tarjouksen isommalle määrälle lähetyksiä.

Testaus

Onnittelut. Olet mielestäsi tehnyt kaikki oikein ja verkkokauppasi näyttää hyvälle. Seuraavaksi testaamme verkkokaupan ja koitamme löytää mahdolliset virheet tai ongelmat verkkokaupastamme. Palautteen myötä lisään tänne ratkaisuja yleisimpiin ongelmiin.

Tuotteiden lisääminen ja poistaminen

Lisää tuote ostoskoriin ja näytä sen jälkeen ostoskori. Toimiiko tuotteiden lisääminen ja poistaminen? Mikäli tuotteen poistaminen ja lisääminen onnistuu, paina ”Siirry kassalle”.

Tuote lisätty ostoskoriin

Yhteystietojen täyttäminen ja käsittely

Seuraavaksi syötä tilaustietosi ja valitse jokin toimitustapa. Voit luoda itsellesi alennuskoodin kohdassa Markkinointi –> Kupongit. Näin et joudu maksamaan koko tuotteen hintaa testivaiheessa.

Koska Paytrailissa ei ole ostosivun ohitusta, valitsee asiakas maksutapansa vasta myöhemmin.

Maksaminen

Kun asiakas on painanut ”Lähetä tilaus”- painiketta, hänet ohjataan maksutavan valintaan. Mikäli sinulla on ostosivun ohitus (suosittelen tätä), voi maksutavan valita jo ennen tilauksen lähetystä. Asiakkaan valittua haluttu maksuvaihtoehto, hänet ohjataan pankin sivulle suorittamaan maksu.

Maksutavan valinnan jälkeen asiakas ohjataan maksutavan omalle sivulle.

Kun maksu on suoritettu, ohjataan asiakas takaisin verkkokaupan sivulle. Jos asiakas ei tule verkkokaupan sivulle takaisin, vaan esimerkiksi sulkee selaimensa, tilaus ei näy maksettuna, vaan se jää varaukseen. Tämä on joskus ongelma ja asiakas luulee maksaneensa tilauksen, vaikka näin ei oikeasti ole. Asiakas saa onnistuneesta tilauksesta tilausvahvistuksen sähköpostiinsa.

Tilauksen käsittely

Kun olet saanut tilauksen, se näkyy Woocommercessa nimikkeellä ”Käsittelyssä”. Näet kaikki tilaukset kohdasta Woocommerce –> Tilaukset. Saat myös maksuvahvistuksen sähköpostiisi tilauksen saavuttua. Voit nähdä yksittäisen tilauksen painamalla tilausta, tai tekemällä massatoiminnolla saman toimenpiteen monelle tilaukselle.

Kohdasta tilaukset näet kaikki tulleet tilaukset.

Tilauksen tiedoista näet kaikki tarvittavat tiedot tilauksen käsittelyyn. Tilauksen kommenteista näet myös, miten tilauksen käsittely on edennyt. Voit myös lähettää asiakkaalle viestin suoraan tilauksen kommenteista tai kirjoittaa itsellesi muistiinpanoja kyseisen tilauksen osalta.

Tilaustiedot

Tilauksen tiedoista voit myös hyväksyä tilauksen ja käsitellä sen valitsemalla Valmistunut ja päivitä tilaus kohdasta Tilaus Toimenpiteet. Käsittely tarkoittaa, että tilaus on pakattu ja asia käsitelty. Asiakas saa tästä myös vahvistusviestin. Mikäli mukana on automatisoitu pakettikorttien teko esimerkiksi Smartship, saa asiakas tässä viestissä myös seurantakoodin.

Valitse Valmistunut ja päivitä tilaus, kun olet valmis.

Muistilista

Lyhyt muistilista, mitä pitää ottaa huomioon. Tarkista nämä ennen julkaisua

  • Koko verkkokauppa samalla kielellä
  • Palvelimella HTTPS
  • Kaikki lisäosat päivitetty
  • Tuotteet nimetty siististi
  • SEO kunnossa
  • Toimitustavat säädetty järkeväksi
  • Kaikki linkit vievät oikeaan paikkaan
  • Oikeinkirjoitus
  • Perustoiminnallisuudet toimii
  • Logistiikkaputki on mietitty loppuun ja on oikean hintainen kassalla
  • VEROT
  • rekisteriseloste löytyy
  • Toimitusehdot löytyy ja ymmärrät, mitkä toimitusehdot sinulla on verkkokaupassasi
  • maksutavat toimivat
  • Asiakkaille lähtevät sähköpostit ovat asianmukaiset

Markkinointi

Pitkään jatkunut verkkokaupan rakentaminen on nyt ohi ja verkkokauppasi on julkaistu asiakkaille. Tuotteet ovat hyvät ja mielestäsi sivuston visuaalinen ilme on todella mahtava. Kuluu ensimmäiset päivät ja ensimmäinen viikko menee ohitse. Sivulla ei kuitenkaan ole liikennettä niin paljon kuin toivoisit ja kauppa ei käy. Mitä minun pitäisi tehdä?

Todennäköisesti olet unohtanut ehkä tärkeimmän osan koko toiminnasta, nimittäin markkinoinnin. Miten asiakkaat löytäisivät sivuillesi? Hyvin tehty SEO- optimointi auttaa, että sivustosi löytyy hakukoneista, mutta lisää asiakkaita saat sivuillesi markkinoinnilla. Ennen tätä kannattaa miettiä, kuka on asiakkaasi. Alta löydät myös eri tapoja, millä voit markkinoida sivustoasi.

Jos et halua opiskella markkinointia itse tai sinulla ei ole aikaa tätä toteuttaa, kannattaa harkita kumppanin hankkimista markkinoinnin tekemiseen. Jos opettelet markkinoinnin itse, ole valmis myös hyväksymään oppirahojen maksu ja tuloksien kehittyminen ajan kanssan. Markkinoinnin suunnitteleminen, toteutus ja tuloksien analysointi on aivan oma lajinsa, eikä kaikessa voi olla mestari heti. Markkinoilla voit myös syöttää mainontaan rahaa tuhansia euroja päivässä huonoin tuloksin, jos pohjatyötä ei ole tehty kunnolla. Verkkokaupan markkinointi on muutakin kuin ”Laitetaan Facebookkiin muutama mainos, niin rahan tuloa ei voi estää”. Olen näitä ollut todistamassa ja tulokset ovat olleet odotettavaa (heikkoa) tasoa.

Orgaaninen näkyvyys

Orgaanisella näkyvyydellä tarkoitetaan sitä, kun asiakas näkee mainoksesi ilman, että olisit siitä maksanut senttiäkään. Jos esimerkiksi teet yrityksellesi sivut sosiaaliseen mediaan, etkä käytä tähän mainoseuroja, on tämä orgaanista liikennettä. Myöskin jo aikaisemmin mainittu liikenne hyvin tehdyn SEO- optimoinnin ansiosta voit saada orgaanista liikennettä suoraa Googlesta. Jos joku esimerkiksi haluaa vuokrata paljun Turusta, hän todennäköisesti kirjoittaa googleen ”paljun vuokraus Turku”. Jos siis olet optimoinut sivusi niin, että asiakkaat löytävät sivusi tällä hakusanalla, he myös tulevat sivuillesi ilman maksettua markkinointia.

Maksettu näkyvyys

Mainokset facebookin fiidissä, Youtube -videon alussa, iltapäivälehtien sivubannereissa tai vaikka kaupallinen yhteistyö -merkintä seuraamasi henkilön päivityksessä. Nämä kaikki kuuluvat maksetun mainonnan piiriin. Mainoksien näyttäjät saavat rahaa näytetyistä mainoksista ja mainostaja maksaa siitä, että mainoksia näytetään heidän potentiaalisille asiakkailleen. Käymme alla läpi lyhyesti muutaman kohdan markkinointiin liittyen. Jos mielestäsi asiakaskuntasi liikkuu jossain näistä kanavista, kannattaa miettiä myös markkinoinnin rakentamista näihin alustoihin.

Facebook

Facebookissa tavoitat paljon ihmisiä ihan ilmaiseksikin. Jos et halua käyttää rahaa lainkaan maksettuun markkinointiin, kannattaa tehdä ainakin ryhmä omalle verkkokaupalle. Ryhmässä voit kertoa ensin yrityksestäsi ja ilmoittaa siellä tulevista tarjouksistasi. Voit pyytää ystäviäsi tykkäämään ryhmästä ja ohjata myös verkkokaupassasi käyviä asiakkaita tykkäämään siitä. Maksettuun markkinointiin pääset myös käsiksi vaikka muutamankin euron panostuksella päivässä. Todennäköisesti tällä summalla ei tuloksia kovin paljon näe, mutta pääset ainakin kiinni Facebook -markkinoinnin ihmeelliseen maailmaan.

Instagram

Instagram on Facebookin omistama palvelu, jonka toiminta keskittyy enemmän kuvien jakamiseen kuin tekstipäivityksiin. Jos tykkäät ottaa kuvia yrityksesi toiminnasta, kannattaa Instagram ottaa myös mukaan markkinointiin. Instagram -päivityksen voi myös jakaa suoraa facebook- sivulle, joten päivität molempia alustoja helposti samaan aikaan.

Email

Sähköpostilistan kerääminen kannattaa myös aloittaa mahdollisimman aikaisin. Asiakkaasi tai muuten kiinnostuneet henkilöt voivat tilata uutiskirjeen sivustoltasi antamalla sähköpostinsa. Voit lähestyä näitä henkilöitä siis suoraan heidän sähköpostiinsa. Lähetettävä viesti kannattaa rakentaa hyvin ja miettiä, mitä haluat asiakkaan tekevän. Tätä asiakkaan käyttäytymistä voit myös tarkkailla haluamasi sähköpostimarkkinointia tarjoavan palvelun avulla. Hyviä palveluita tähän on esimerkiksi Mailchimp ja Activecampaign. Mailchimpistä olenkin tehnyt jo oman postauksen, jonka löydät täältä.

Olemme varmasti kaikki nähteet Googlen mainoksia hakuja tehdessämme. Yleensä ensimmäiset tulokset sisältävät keltaisen merkin, jossa lukee ”Mainos”. Tämä on maksettu mainos ja linkin omistaja on maksanut siitä, että asiakas näkee ja mahdollisesti jopa painaa mainoksesta. Google Adsin kautta voit tehdä myös pieniä kuvamainoksia, joita olet voinut nähdä verkkosivujen reunoilla tai kirjoitusten välissä.

Remarketing

Remarketing on markkinoinnin tapa, jossa jo tavoitettua asiakasta lähestytään uudelleen, eli hänelle markkinoidaan uudelleen. Remarketing toteutukseen tarvitset sivuillesi lisäosan tai pikselin (facebook pixel), joka seuraa sivuilla käynyttä käyttäjää. Tämän jälkeen voit kohdentaa markkinointia vain näille henkilöille, jotka ovat käyneet sivuillasi. Remarketing markkinoinnissa voit siis olettaa, että asiakas on nähnyt jo tuotteesi. Remarketing- mainoksiin voit myös laittaa hiukan isomman päiväbudjetin, koska voit ajatella näiden asiakkaiden olevan edes hiukan kiinnostuneita heidän käytyä sivuillasi.

GDPR

General Data Protection Regulation eli GDPR on EU:n tietosuoja-asetus. Tässä käydään läpi, miten asiakkaan tietoja pitää käyttää. Asiakkaalle halutaan enemmän läpinäkyväksi, mihin hänen tietojaan käytetään ja miten häntä seurataan. Verkkosivuillasi pitää olla tietosuojaseloste, jossa käydään läpi sivuston käyttämät tiedot ja miten niitä käytetään. Asiakkaalla pitää olla myös vaihtoehto olla antamatta lupaa seurata häntä mainoksilla. Tämä vaikuttaa myös retargeting mainoksiin. GDPR:ään kannattaa tutustua verkossa ja mihin se velvoittaa sinua myyjänä. Lisätietoa löydät esimerkiksi täältä.

Vaikuttajamarkkinointi

Vaikuttajien tai influencereiden käyttö on yleistynyt jatkuvasti. Vaikuttajamarkkinoinnissa ideana on se, että vaikuttaja on kerännyt itselleen yhteisön, joka seuraa häntä sosiaalisessa mediassa. Yritys voi lähettää vaikuttajalle tuotteen arvioitavaksi ja tutustuttavaksi. Tämän jälkeen vaikuttaja kertoo siitä seuraajakunnalleen. Seuraajakunnassa olevat henkilöt saavat siis tietoa tuotteestasi. Vaikuttajien postaukset mielletään usein positiivisemmin kuin mainokset ja tämän takia tämä voi olla juuri sinun kaupallesi hyvä tapa tehdä markkinointia. Mikäli tämä kiinnostaa, kannattaa tutustua promoty.fi ja boksi.com

Kehitystyö

Sivuston kehitys ei suinkaan lopu siihen, kun sivusto on valmis. Kehitystyötä täytyy jatkaa tulevina vuosina ja sivuston ylläpitäminen on tärkeää. Kerää palautetta asiakkailtasi, mitä he tykkäsivät kaupastasi ja tuotteistasi, sekä kehitä toimintaa saadun palautteen mukaan. Kirjoita sivullesi blogitekstejä tuotteistasi, ota uusia tuotekuvia ja tee tuotteistasi vaikka videoita. Vastaa asiakkaiden viesteihin somessa ja tämä tulee aktiivisesti parantamaan asiakkaiden ostokokemusta verkkokaupassasi.

Loppusanat

Tämän blogitekstin kirjoittamiseen meni kauan. Tähän vaikutti ehkä tekstin laajuus ja samalla tehty verkkokauppa sivuille, jota käytin materiaalina tämän tekstin luomiseen.

Jäikö jokin mietityttämään? Laita kommenttia suoraan yhteystiedot- sivullaFacebookissa tai Instagramissa. Seuraa tilejäni somessa niin saat heti tiedon, kun uusi julkaisu on luettavissa!

Verkkokauppa-alusta

Verkkokauppa

Kun haluat perustaa verkkokaupan, on vaihtoehtona valita valmis verkkokauppa-alusta tai tehdä verkkokaupan täysin itse tehdylle alustalle. Mikäli aikomus on tehdä kauppa täysin alusta, suosittelen kääntymään minua viisaampien ihmisten puoleen. Mikäli kuitenkin haluat pystyttää verkkokaupan käyttämällä valmiina olevaa runkoa ja kasaamaan sen päälle itseäsi miellyttävän ulkoasun, on valmis verkkokauppa-alusta juuri sinulle.

Verkkokaupan kaksi puolta

Verkkokauppa jaetaan kahteen eri osaan. Asiakkaille näkyvä osaa kutsutaan front-endiksi ja myyjälle näkyvä osa on back-end.

Asiakkaille näkyvä front-end

Asiakkaille näkyvä front-end on helppokäyttöinen, visuaalisesti miellyttävä ja nopea käyttää niin tietokoneella kuin mobiililaitteilla. Tilaustietojen täyttö, tuotteiden selaaminen ja niiden lisääminen ostoskoriin tulee olla sujuvaa. Kaikki tuotteet, niiden tiedot ja asiakkaan täyttämät tiedot haetaan tai syötetään suoraan verkkokaupan tietokantaan. Front-endiä voi verrata liiketilassa olevaan esittelytilaan.

Myyjälle näkyvä back-end

Verkkokaupan rakennusvaiheessa myyjä syöttää tietokantaan myynnissä olevat tuotteet ja niiden tiedot. Back-end toimii siis liikkeen takahuoneen tavoin. Asiakkaan tehdessä tilauksen verkkokaupasta, tulee tilauslistaan tilaajan tiedot ja mitä hän on tilannut.

front-end ja back-end

Verkkokauppa-alusta

Verkkokauppa-alustoja on useita ja ne eroavat paljon toisistaan. Osassa alustoja ulkoasun visuaalisuutta voi muokata paljon ja osassa vain värejä pystytään muokkaamaan. Muokkaaminen kuitenkin vaatii verkkokaupan omistajalta osaamista sen pystyttämisessä tai rahaa toteutuksen ulkoistamiseen.

Alustaa valitessa viimeistään tulee pohtia omia tavoitteitaan verkkokaupan kanssa ja mitä kaupassa on tarkoitus myydä. Mikäli verkkokaupassa haluaa myydä satoja tai tuhansia eri tuotteita, soveltuu tarpeisiisi todennäköisesti enemmän kustomoitava alusta kuin hyvin suljettu ympäristö. Jos suuri osa liiketoiminnasta tapahtuu verkossa, ei alustan kanssa kannata mennä halvimmalla mahdollisella tavalla.

verkkomaksaminen
Verkkokauppa-alustojen maksutavoissa voi olla eroja.

Koska itselläni on osaamista suurimmaksi osaksi vain mycashflow:sta, pystyn paneutumaan siihen tarkemmin. Blogin kehittyessä pyrin kuitenkin lisäämään tietoa mahdollisimman monesta alustasta ja samalla opiskelemaan niitä.

Mycashflow

Mycashflow:n verkkokauppa-alusta taipuu muokkauksiin melkein yhtä hyvin kuin WordPressin Woocommerce, mutta muokkaaminen ei ole yhtä sulavaa. Jotta muokkaaminen olisi tehokasta, suosittelen edes hiukan osaamista ja ymmärrystä html:stä. Teeman tekijän voi kuitenkin ostaa ja alustan omasta lisäosavalikoimasta pystytään aktivoimaan esimerkiksi eri logistiikkapalveluita.

mycashflow tilaukset
Mycashflow:n tilauskannassa näkyy esimerkiksi tilaajan nimi ja tilauksen aika.

Holvi verkkokauppa

Holvin päätoimi on tarjota tilipalveluita yrityksille, mutta näiden lisäksi holvi tarjoaa myös kirjanpitoa toiminimiyrittäjille ja verkkokauppa-alustan. Holvin verkkokauppa on hyvin suljettu ja muokkausominaisuudet rajalliset. Jos sinulla kuitenkin löytyy jo holvin tili ja verkkokauppa ei ole suuressa osassa toimintaasi, voi tämä olla hyvä mahdollisuus aloitella.

Woocommerce

Woocommerce on lisäosa WordPress-alustalle, joka on suunnattu normaalisti blogipohjaksi tarkoitetun alustan käyttämisen verkkokauppapohjana. WordPress antaa käyttäjälleen hyvin laajat mahdollisuudet ulkoasun muokkaamiseen ja tämän takia osaavissa käsissä woocommerce ja wordpress mahdollistavat toimivat ja selkeät sivut. Voit lukea lisää Woocommercesta täältä.

wordpress alusta
Woocommerce on lisäosa WordPress alustaan.

Shopify

Shopifyn verkkokauppa-alusta on jäänyt pienemmälle tutustumiselle, enkä tällä hetkellä omaa alustasta merkittävää käyttökokemusta. Tähän tulen perehtymään varmasti tulevissa projekteissa. Shopify kaupan aloitus ei ole kallis, mutta myöhemmin kauppaan pystyy lisäämään erilaisia lisäosia, joista syntyy lisää kuukausimaksua. Löydät lisätietoa Shopify:stä täältä.

iZettle E-commerce

iZettle E-commerce on uusi tuttavuus. Haluan testata tätä niin, että oma verkkokauppani toimii tämän kautta. Tutustumme tähän lisää mahdollisimman pian. iZettle E-commerce on hyvin yksinkertainen ja antaa myös hiukan muokattavuutta. Maksuvaihtoehdot ovat klarna, paypal ja eri luottokortit.

Paypalia valitessa kannattaa muistaa, että osalle kirjanpitäjistä tämä tuottaa harmaita hiuksia. Itse siis tulen jättämään paypalin tyystin pois. Mikäli haluat ottaa maksuja varsinkin Suomen ulkopuolisilta asiakkailta, on paypal vaihtoehtona hyvä lisä, koska normaaleita pankkipainikkeita ei ole.

Hinta

Verkkokauppojen hinnat vaihtelevat paljon ja ne sisältävät eri asioita. Osa verkkokaupoista voi maksaa kuukaudessa 20e ja osa 200e. Uusi asiakas varmasti voi hämmentyä siitä mitä oikeasti tarvitsee ja paras vaihtoehto on kysyä verkkokaupan asiakaspalvelusta, mikä taso olisi itselleen paras. Suurin osa halvemmista verkkokaupoista voi veloittaa myös myynnistä proviision. Tämä on hyvä asia pienemmille verkkokaupoille, jolloin kuukausimaksu ei ole kova ilman myyntiä, mutta hinta kaupalle voi nousta korvaksi myöhemmin myynnin kehittyessä.

mycashflow hinnat
Mycashflow:n hinnasto vuositasolla

Omat tarpeet

Verkkokauppa-alustoja on paljon ja siksi kaikista tärkeintä on tiedostaa omat tarpeet. Kun tiedät itse mitä tarvitset, helpottaa se kummasti alustan valitsemista. Kokosin tähän lopuksi vielä muutaman kysymyksen, joihin sinulla pitäisi olla vastaus ennen aloittamista. Toivottavasti näistä on hyötyä!

  • Minkälaisia tuotteita myyt? Onko tuote fyysinen vai digitaalinen?
  • Myytkö vain Suomessa vai onko myyntiä myös ulkomaille?
  • Budjetti? Käytätkö verkkokaupan rakentamiseen 5000e vai teetkö itse?
  • Miten kauan sinulla on aikaa käyttää verkkokaupan ylläpitämiseen?

Jäikö jokin mietityttämään? Laita kommenttia suoraan yhteystiedot- sivulla, Facebookissa tai Instagramissa. Seuraa tilejäni somessa niin saat heti tiedon, kun uusi julkaisu on luettavissa!

Tuotteet verkkokauppaan

Verkkokauppa

Verkkokauppaa aloittaessa kannattaa miettiä, mitä verkkokaupassa myy. Verkkokaupassa myytävät tuotteet vaikuttavat verkkokauppa-alustan valintaan, sillä esimerkiksi digitaalisen sisällön myyminen toimii paremmin toisissa verkkokauppa-alustoissa, kun taas osassa tämä on mahdotonta. Tämän takia kannattaakin selvittää omat tarpeet ennen verkkokaupan ostamista ja rakentamisen aloittamista

Käydään läpi alla hiukan, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun mietitään verkkokaupan valikoimaa.

Oman verkkokaupan logistiikan voi myös ulkoistaa.

Fyysinen tuote

Fyysisellä tuotteella tarkoitetaan esinettä, joka tarvitsee varaston ja se lähetetään asiakkaalle esimerkiksi logistiikkapalveluita apuna käyttäen. Toisin kuin digitaalinen sisältö, fyysiset tuotteet vaativat varaston ja niiden lähetyksestä tulee kustannuksia. Tuotteita pitää myös pitää varastossa tilauksien lähettämisen nopeuttamiseksi ja varaston vuokra tuotta myös kustannuksia, joten tämä kannattaa aloittelevan verkkokauppiaan huomioida.

Tuotteen ostaminen

Jos myytävä tuote on jo valmiiksi saatavilla, voit ostaa tuotteita isomman erän tukkurilta tai maahantuojalta, jolloin saat tuotteet tukkuhintaan. Tuotteen myyntihinnan ja sisäänostohinnan erotuksesta jäävällä summalla voidaan maksaa palkat ja tilata lisää tuotteita varastoon. Jälleenmyyjälle jäävä kateprosentti vaihtelee usein tilattavien tuotteiden määrästä (isompi tilauserä -> pienempi hinta = isompi kate)

Tuotteen itse tekeminen

Mikäli tuotetta ei ole vielä olemassa, täytyy sinun itse tehdä kyseinen tuote. Tällöin tuotteen kuluihin pitää laskea materiaalikulut, oma aika ja mahdolliset kertaluontoiset muottikulut, jotka ovat hyvinkin yksinkertaiselle muotille tuhansia euroja. Mikäli myytävä tuote on käsityö, on tuotteen tekemiseen kuluva aika usein materiaalikustannuksia kalliimpi, joten tuotteen hinnoittelu kannattaa miettiä tarkasti.

Myytävä materiaali voi olla myös kuvia, videoita tai e-kirjoja.

Digitaalinen sisältö

Verkkokaupassa myytävä materiaali ei välttämättä tarvitse olla fyysinen tuote. Esimerkiksi omien valokuvien tai videoiden myyminen on mahdollista eri verkkokauppa-alustojen avulla. Digitaalisen sisällön myymiseen löytyy myös siihen soveltuvia sivustoja, joten oman verkkokaupan pystyttäminen ei ole pakollista myynnin aloittamiseksi.

Mikäli myynti kohdistuu melkein täysin digitaaliseen sisältöön, kannattaa varmistaa verkkokauppa-alustan sopivuus. Esimerkiksi MyCashFlow tukee digitaalisen sisällön myymistä, mutta vain MyCashflow Advanced- ja tästä eteenpäin olevissa paketeissa. Holvi taas mainostaa itseään juuri digituotteiden ja palvelujen myyntiin kauppana, joka panostaa juuri helppokäyttöisyyteen. Holvi ei kuitenkaan taivu kovinkaan paljon ulkoasun muokkaamiseen.

Kun myytävät tuotteet on päätetty, on aika perustaa itse verkkokauppa. Seuraavassa blogitekstissä käydään läpi eri verkkokauppa-alustoja. Mikäli tekstissä oli mielestäsi virheitä tai haluat antaa suoraa kommenttia, jätä viestisi alle tai ole yhteydessä yhteystiedot sivullani.

Jäikö jokin mietityttämään? Laita kommenttia suoraan yhteystiedot- sivulla, Facebookissa tai Instagramissa. Seuraa tilejäni somessa niin saat heti tiedon, kun uusi julkaisu on luettavissa!